Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

THL: Jyväskylässä tilastoitiin yli 50 uutta koronatapausta – maakunnan koko lukema ylsi miltei 90:een

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi torstaina Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 82 uutta koronavirustartuntaa. Näistä 51 tilastoitiin Jyväskylään.

Jyväskylän lisäksi uusia tautitapauksia listattiin Muurameen yhdeksän, Laukaaseen kahdeksan, Äänekoskelle kuusi sekä Keuruulle ja Viitasaarelle kaksi. Yhden uuden tartunnan päivä oli Hankasalmella, Petäjävedellä, Saarijärvellä ja Uuraisilla.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ulkopuolella koronatartuntoja raportoitiin Jämsässä ja Ähtärissä neljä sekä Mänttä-Vilppulassa yksi.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on raportoitu koronapandemian alusta alkaen nyt yhteensä 7 366 koronatapausta.

Sairaanhoitopiirin koronailmaantuvuusluku oli torstaina edelleen kovassa kasvussa. THL:n tuorein lukema oli 361,3, kun se oli keskiviikkona 347 ja tiistaina 330. Viime viikon lopulla luku oli vielä reilusti alle 300. Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden.

Koko maassa THL raportoi tasan 3 000 uutta koronatartuntaa ja kolme uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.

THL:n rokotusrekisterin mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä koronarokotteen ensimmäisen annoksen kattavuus on 88,1 prosenttia, toisen 83,5 prosenttia ja kolmannen 15,6 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Ensimmäisiä annoksia on sairaanhoitopiirissä annettu kaikkiaan 197 918, toisia annoksia 187 231 ja kolmansia 34 872.