Saarijärven Mäntylässä sijaitsevasta luhtitalosta soitettiin varhain keskiviikkoaamuna hätäkeskukseen rakennuspaloepäilyn vuoksi.
Keski-Suomen pelastuslaitos kävi tarkistamassa tilanteen paikan päällä ja totesi, että paloa ei ollut. Pelastuslaitoksen tiedotteessa kerrotaan, että asukkaalla oli epähuomiossa ohi kulkiessa mennyt hellan levy päälle, minkä jälkeen hellan läheisyydessä ollut muovi oli kärynnyt ja savunnut.
– Savu ja käry olivat kulkeutuneet yläpuoliseen asuntoon, jonka asukkaat olivat tehneet ilmoituksen palosta, tiedotteessa kerrotaan.
Kartta näyttää Mäntytien sijainnin, mutta ei tarkkaa hälytyspaikkaa.