Karstulassa sattui tänään tiistaina liikenneonnettomuus, kun Hinkamontieltä tullut henkilöauto ajoi Pylkönmäentieltä tulleen henkilöauton kylkeen. Osallisena olleet kolme henkilöä säästyivät vammoilta ja autot vaurioituivat lievästi.
Pelastuslaitos sai kolarista hälytyksen noin kello kahden aikaan iltapäivällä ja tiedotti puoli kolmen aikaan, että risteysalueella on kolarista johtuen liikennehaittaa noin tunnin ajan. Pelastuslaitoksen kerrottiin tuolloin ohjaavan paikalla parhaillaan liikennettä.