Kesäsomettajan työ on monipuolista – Maria Kärki on kesällä seurakunnassa töissä

Saarijärven seurakuntatalon tiloista löytyy pirteä ja positiivinen Maria Kärki. Seurakunnan kesäsomettajana työskentelevä Kärki kertoo, että työ on hänelle todella mieleistä.

– Työpäivät vaihtelevat paljon ja ovat hyvin monipuolisia. Työstä tekee mielenkiintoisen se, että pääsee tekemään hän kertoo.

Kärki tekee päivityksiä seurakunnan tapahtumista ja tilaisuuksista nettiin. Hän kertoo päässeensä käymään esimerkiksi perheiden ja näkövammaisten retkipäivissä.

On kiva nähdä, mitä kaikkea muutakin toimintaa seurakunta järjestää.

Työn aikana hän on huomannut, että seurakunta järjestää paljon muutakin toimintaa ja tilaisuuksia kuin jumalanpalveuksia tai messuja.

– Joka päivä oppii paljon uutta ja kaikki tilaisuudet ovat mukavia. On kiva nähdä, mitä kaikkea muutakin toimintaa seurakunta järjestää.

Isosen työ tutustutti Kärjen seurakunnan toimintaan ja sitä kautta hän myös päätyi juuri Saarijärven seurakunnalle töihin. Isosena hän pääsee mukaan rippikoululaisten matkaan.

Isoset auttavat ja tukevat rippikoululaisia ja ovat mukana rippileireillä sekä muussa seurakunnan toiminnassa.

Maria Kärki opiskelee Turun yliopistossa uskontotieteitä. Opintoihin kuuluu harjoitus, jonka Kärki suorittaa kesäsomettajan työllään.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut