Saarijärvellä tapahtui perjantai-iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena kaksi henkilöautoa. Hätäkeskus sai tiedon tapahtuneesta kello 15.41.
Onnettomuus sattui valtatiellä 13 Saarijärven Kukonhiekan ja Äänekosken Parantalan välillä.
Keski-Suomen pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystävä palomestari Joonatan Partanen kertoo, että onnettomuus tapahtui ohitustilanteessa.
– Tapahtumien kulku jäi hieman epäselväksi, mutta ilmeisesti yksi henkilöauto oli ollut kääntymässä valtatieltä sivutielle ja toinen henkilöauto törmäsi siihen.
Tuloksena oli Partasen mukaan kevyt kylkiosuma. Osallisina olleet ihmiset eivät loukkaantuneet eikä onnettomuus aiheuttanut haittaa muulle liikenteelle.
Poliisi jäi onnettomuuspaikalle selvittämään asiaa.