Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi torstaina Keski-Suomessa noin 130 uutta koronavirustartuntaa. Näistä Jyväskylään tilastoitiin 111.
Jyväskylän tartuntojen lisäksi Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä listattiin Laukaaseen kahdeksan uutta tautitapausta, Muurameen kolme, Petäjävedelle ja Uuraisille kaksi sekä Hankasalmelle, Karstulaan, Kyyjärvelle, Toivakkaan, Viitasaarelle ja Äänekoskelle yksi.
Sairaanhoitopiirin ulkopuolella uusia tartuntoja raportoitiin Ähtärissä kuusi sekä Jämsässä, Kangasniemellä ja Kuhmoisissa kaikissa yksi.
Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei enää kuvaa todellista tartuntatilannetta, sillä kaikkia sairastuneita ei enää virallisesti testata ja tiedonsiirto-ongelmien vuoksi tapauksia voi puuttua.
Koronapandemian alusta lähtien Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on tilastoitu yhteensä 14 197 varmistettua tautitapausta.
Koko Suomessa THL raportoi torstaina 6 788 uutta koronatartuntaa ja 29 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.
THL:n rokotusrekisteri kertoo, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä kolmannen koronarokotteen on saanut 53,1 prosenttia 18 vuotta täyttäneistä. Toisen annoksen osalta rokotekattavuus on 86,7 ja ensimmäisen annoksen osalta 89,8 prosenttia. Ensimmäisen rokoteannoksen on sairaanhoitopiirissä saanut täysi-ikäisistä 185 087 ihmistä, toisen annoksen 178 669 ja kolmannen 109 300.