Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kinnulan koronatartunnat tulivat näkyviin THL:n tilastoinnissa – myös muualle Keski-Suomeen uusia tapauksia

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu yhdeksän uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) torstaina.

Sairaanhoitopiirin alueella on todettu nyt yhteensä 3516 koronavirustartuntaa koko epidemian aikana.

Tartunnoista kaksi todettiin Jyväskylässä, jossa on raportoitu koko epidemian aikana 2652 tartuntaa.

Lisäksi tartuntoja todettiin Karstulassa, Keuruulla ja Kinnulassa.

Karstulassa ja Keuruulla todettiin kummasssakin yksi uusi tartunta. Tartuntoja on nyt todettu Karstulassa koko epidemian aikana 11 kappaletta ja Keuruulla 64.

Kinnula ilmestyi uutena kuntana THL:n koronatilastoihin. THL ei kertoo tartuntojen määrää kunnista, joissa niitä on alle viisi. Kinnulaan lisättiin kerralla yhdeksän tartuntaa.

Eilen uutisoitiin kunnassa tällä viikolla ilmenneestä koronatartuntaryppäästä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä ei raportoitu uusista koronatapauksista.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on nyt 42,7. Luku kuvaa tapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden.

Luku on ollut nousussa tällä viikolla. Se oli keskiviikkona 37,9 ja vielä sunnuntaina 32.

Koronavirusrokotteen toisen annoksen kattavuus 12 vuotta täyttäneessä väestössä on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 60,7 prosenttia. Ensimmäisen annoksen kattavuus samassa ikäryhmässä on 83,1 prosenttia. Ensimmäisen annoksen saaneita on sairaanhoitopiirissä 186 082 ja toisen annoksen saaneita 135 519.