Paikallislehtien kysely selvittää, mitä kauppakassiin päätyy ja miksi

Koronakriisi on osoittanut kotimaisen ruuantuotannon tärkeyden. Suomen paikallismediat

Marja Tarvainen

Mitä kaikkea Suomessa tuotetaan ja miten tuotteet ja palvelut entistäkin paremmin löytäisivät tuotteet ja ostajat? Mistä tietoa saadaan ja mitä kaupan tai esimerkiksi tuottajien itse pitäisi kertoa?

Mistä paikkakuntasi tuotteesta tai yrityksestä olet niin ylpeä, että olet kertonut siitä myös muille?

Näitä asioita kysytään nyt paikallislehtien yhteisessä nettikyselyssä.

Kyselyn tulokset julkaistaan suomalaisissa tilattavissa paikallislehdissä syys-lokakuun vaihteessa ilmestyvässä Omasta maasta -liitteessä ja Suomen Paikallismediat Oy:n nettisivuilla.

– Paikallislehdissä nostetaan esiin paikallisia tuotteita, niiden tekijöitä ja osaamista, sillä on tärkeää, että palveluita, työpaikkoja ja yrityksiä on eri puolilla Suomea. Koronakriisikin juuri näytti, että kotimaisia yrityksiä ja niiden osaamista tarvitaan, Suomen Paikallismediat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Alpo Ohtamaa toteaa.

Kyselyyn voi vastata täällä 10. syyskuuta saakka. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja (á 50 euroa).

Kyselyyn pääset kopioimalla myös oheisen linkin tietokoneesi selaimeen: https://forms.gle/1uVPA18tmrEARY4EA

 

Keskustelu