Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saarijärven lukiolle väistötilat jo vuodenvaihteessa

Väliaikainen elementtikoulu valmistunee nopeammassa aikataulussa kuin alun perin suunniteltiin.

Saarijärven lukio siirtyy uuteen väliaikaiseen kouluun todennäköisesti jo vuodenvaihteessa eikä vasta helmikuussa.

Nopeampi aikataulu tuli mahdolliseksi, kun tekninen lautakunta hyväksyi 148 000 euron tarjouksen elementtikoulun maanrakennustöistä Elementit-E Oy:ltä, jolta kaupunginvaltuusto päätti aiemmin tilata rakennuksen. Hinta on sellainen, ettei urakkaa tarvitse lain mukaan kilpailuttaa.

Lautakunnan päätös pannaan täytäntöön vain, jos valtuuston elementtikoulun hankintaa koskeneesta päätöksestä ei valiteta.

Rakennuksen perustustöihin on varattu yhteensä 400 000 euroa. Kaupunki muun muassa hankkii tarvittavat kiviainekset.