Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saarijärven valtuustossa tiukka äänestys Linnan koulusta

Kaupunginhallituksen esitys oppilaiden siirtämisestä keskustaan kaatui yhdellä äänellä.

Saarijärvellä Linnan kylän koululaiset saavat myös ensi lukuvuonna opetusta omassa kyläkoulussaan. Kaupunginvaltuusto hylkäsi maanantaina kaupunginhallituksen esityksen oppilaiden siirtämisestä keskustan Herajärven kouluun tiukassa äänestyksessä luvuin 16–17, yksi tyhjä.

Demarien valtuustoryhmä teki asiassa vastaehdotuksen, joka äänestettiin valtuuston päätökseksi. Sen mukaan Linnan koulun tulevaisuudesta päätetään vuoden 2017 alkupuolella koko kaupunkia koskevan kouluverkkopäätöksen yhteydessä.

Äänestyksessä tätä mieltä olivat myös perussuomalaiset, vihreät, kristilliset, vasemmistoliitto sekä Seppo Patama (kesk.) Keskustan muu ryhmä äänesti oppilaiden siirron puolesta samoin kuin kokoomus lukuun ottamatta Esa Järvistä (kok.), joka äänesti tyhjää.

Kymmenen valtuutettua kirjautti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Asia käsiteltiin osana kaupungin talousarviota. Hallituksen esitys ei sisältänyt määrärahaa Linnan koulun toimintaan enää ensi syksylle. Valtuuston päätöksellä talousarvioon lisättiin tätä varten 87 000 euroa.

Talousarvioesityksessä oppilaiden siirron tarvetta perusteltiin Linnan koulun kunnolla sekä mahdollisuudella turvata terveellinen, turvallinen ja opetussuunnitelman mukainen koulutus.

Linnan koululaisten vanhemmat vastustivat oppilaiden siirtämistä keskustaan. Julkisessa keskustelussa ennen kokousta korostuivat Herajärven koulun sisäilmaongelmat.

Useat kaupunginhallituksen esitystä puolustaneet totesivat valtuustossa, että päätöksen täytyy perustua asiantuntijoiden selvityksiin, joita virkamiehet valmistelussaan virkavastuulla esittävät.

Siirtoesitystä vastustaneet korostivat, ettei Linnaa pidä erottaa muun kouluverkon kokonaistarkastelusta. Siihen taas kaivattiin lisää tietoa ja laskelmia muun muassa eri vaihtoehtojen kustannuksista.

Valtuustolta siis odotetaan alkuvuodesta päätöstä, missä Saarijärvellä on kouluja tulevaisuudessa. Tähän liittyy myös linjaus, mitkä koulut ja sivistyspuolen muut toiminnat sijoitetaan uudisrakennukseen keskustaan.