Tulipalo levisi Karstulan Pekannevan turvetuotantoalueella perjantai-iltapäivällä noin hehtaarin kokoiselle alueelle. Illan kova tuuli edesauttoi osaltaan palon leviämistä.
Palanut alue sijaitsee Karstulan, Saarijärven ja Kannonkosken rajalla. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello viiden aikaan. Palon havaitsi ohikulkija, joka oli kulkenut Kannonkoskentietä Saarijärveltä ja havainnut vahvan savuverhon tiellä. Ohikulkija lähti palomestarin pyynnöstä etsimään tarkkaa palopaikkaa.
– Hän oli hyvä kansalainen ja lähti selvittämään savunlähdettä ja soitti sitten uudestaan hätäkeskukseen, kertoo päivystävä palomestari Mauri Salo.
Itsesyttymänä alkunsa saanut palo kävi pääasiassa turveaumassa ja sen ympäristössä. Osittain palo levisi myös metsän puolelle. Metsässä paloi muutama neliömetri kannon- ja kivenympärystä, joka oli syttynyt palaneesta kekäleestä. Riski palon leviämiseen laajemmalle metsään kuitenkin oli olemassa. Lopulta paikalla oli kymmenkunta pelastuslaitoksen yksikköä.
– Sammutus aiheutti haasteita, kun tuuli painoi hirveän kovan savuverhon. Toisekseen haastetta aiheutti se, että ei ollut tarkkaa tietoa, minkä kokoinen alue on ja miten kovasti se on levinnyt, Salo kertoo sammutuksesta.
Pelastuslaitos on lopettanut työnsä alueella ja turpeen jälkivartiointivastuu on siirretty toiminnan harjoittajalle.