Tarvaalan päiväkodin rakentaja sai poikkeusluvan äänestyksen jälkeen

Mirja Laukka-Kiikkala

Mediset Hoivarakentajat Oy sai Saarijärven kaupunginhallitukselta poikkeamisluvan päiväkodin rakentamista varten.

Yhtiö on rakentamassa uutta päiväkotia Tarvaalan kampusalueen viereiselle pellolle Tuumalantien varrelle.

Kaupunginhallituksen päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 6–3.

Poikkeamishakemusta varten on kuultu yhtätoista alueen maanomistajaa, joista yksi jätti asiaan muistutuksen.

Viertolan maanomistaja Jari Nuppola katsoi, että päiväkoti ei sovi hänen perinnepihapiirinsä läheisyyteen.

Kaupungin vastineessa todetaan, että hirsinen päiväkoti rakentuu noin 400 metrin päähän Viertolasta. Viertolan tila on rakennuskulttuuriselvityksen mukaan paikallisesti arvokas kohde, mutta pihapiiri ei ole maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaaksi arvioitu kohde.

Päiväkoti sijoitetaan asemakaava-alueelle, johon on mahdollista rakentaa jopa 2300 neliön suuruinen rakennus. Päiväkodista tulee kuitenkin noin 810-neliöinen.

Kommentoi